tiistai 23. helmikuuta 2010

Wendy ja Liisa

Kovin moni ei enää lue lastenkirjoja, mikä on erittäin harmillista. Minä luin tässä pari viikkoa/kuukautta sitten kaksi klassikkoa, oikeastaan neljä. Luin kirjat Peter Pan Kensingtonin puistossa ja Peter Pan (kirjoittanut James Matthew Barrie) sekä Liisan seikkailut ihmemaassa ja Liisan seikkailut peilimaailmassa (kirjoittanut Lewis Carroll, oikealta nimeltään Charles Lutwidge Dodgson).
Niinpä niin, ei Peter Pan ollutkaan alun perin lastenkirja vaan aikuisten näytelmä, eikä Liisakaan seikkaile vain yhdessä kirjassa (toisin kuin Disney on ehkä antanut ymmärtää).

Näissä tarinoissa on paljon samaa ja paljon erilaista. Molemmissa klassikoissa näkyy ehkä eniten se, että tarinat tapahtuvat unessa, vaikkeivat päähenkilöt välttämättä nuku (ainakaan Wendy ja pojat).
Unimaailma tekee kirjojen miljööstä taianomaisen ja lapsenmielisen. Unessa ei tarvitse selittää miksi lapset näkevät keijuja tai miksi puut ja kukat puhuvat. Aikuisten ei tarvitse kauhistella kun heille niin rakas todellisuus luisuu raiteiltaan. He voivat huokaista: se olikin vain unta!
Kirjojen unet ovat tietenkin erilaisia; Liisa ei pysty ohjaamaan maailmaa ympärillään mutta Wendylle ja pojille unen maa ei muutu. Kun Liisa kulkee vailla päämäärää läpi seikkailujen, rakennettiin Wendylle koti unen keskelle.
Jotain samaakin unissa on, nimittäin se että niiden asukkaat sananmukaisesti asuvat unimaassa, tietämättään. Ihmemaan kansalaiset tuntuvat olevan hyvinkin selvillä siitä, että heitä hallitsee diktaattori eikä suinkaan demokratia. MikäMikämaassa ei tosin ole hallintomuotoa, mutta intiaanit, merirosvot ja kadonneet pojat tietävät paikkansa ilmankin.

Mikä merkitys unella on juuri lastenkirjoissa? Ehkä uni on se elementti, joka teki näistä tarinoista klassikkoja, siis myös aikuisten luettavaa. Eikö uni aikuiselle olekin kuin pääsylippu lapsen mieleen? Vai ovatko aikuisten unet sittenkin erilaisia kuin lasten?
Carl G. Jung on henkilö, joka on tutkinut unia ja mytologioita. Hän on huomannut jotain merkittävää: ihmisten unet ja mytologiat ympäri maapallon koostuvat aina samoista perusaineista, "arkkityypeistä". Tästä hän veti muiden psykologien mielestä varsin mielikuvituksellisen johtopäätöksen: hänen mielestään ihmiskunnalla on yhteinen piilotajunta.
Mitä jos lapsi on lähempänä tättä piilotajuntaa kuin aikuinen? Jospa uni onkin aikuiselle tapa päästä lähemmäksi tätä piilotajuntaa?
Siinäpä teille pähkinää purtavaksi.

Alice's Adventures in Wonderland julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1865. Barrie oli tuolloin 5-vuotias, joten voi hyvinkin olla totta, että hänelle luettiin tätä klassikkoa kun hän oli pieni. Carroll ei ehtinyt elää tarpeeksi nähdäkseen Peter Pania edes näyttämöllä. Näiden kirjailijoiden elämässä on paljon tällaisia pieniä yhteensattumia. Molemmat syntyivät suureen perheeseen, joten he olivat molemmat paljon tekemisissä lasten kanssa koko elämänsä ajan. Molemmat myös pitivät lapsista ja tulivat toimeen heidän kanssaan poikkeuksellisen hyvin. Tässä he kuitenkin myös eroavat: siinä missä Barrie oli sairaalloisen kiinnostunut lapsista ja itsekin hyvin lapsenomainen, ei Dodgson ollut tällaisesta luonteenpiirteestä kovin tunnettu.
Heidän kirjoittamansa klassikot saivat alkunsa tarinoina lapsille. Sattumaa piilee tässäkin, sillä molemmat nimesivät kirjojensa päähenkilöt, Peter ja Alice, juurikin niiden lasten mukaan joille ensimmäisinä tarinansa kertoivat.

Lapsille halutaan aina opettaa jotain, ja niin tekivät nämäkin kirjailijat. He eivät vain kertoneet opetustaan suoraan, se pitää lukea rivien välistä tai originaalisemmasta tarinasta.
Barrien alkuperäinen opetus on alkuperäisessä Peter Panissa, siis teoksessa nimeltä Peter Pan Kensingtonin puistossa. Tässä teoksessa kirjailija sanoo hyvin suoraan, mikä opetus on, kuten lastenkirjoissa on tapana.
Carrollin keino on toinen. Hänen kirjassaan on paljon toinen toistaan omituisempia henkilöitä, joilla on hyvin jakautunut moraali. Carrollin kirjaa vanhempi mutta kirjassa esiintyvä henkilö nimeltä Tyyris Tyllerö (joka ei olekaan tyttö!) on oivallinen esimerkki. Hänen historiansa on kautta aikain ollut opettavainen, ja opetusta on tehostettu kuvin. Vanhoissa lastenkirjoissa hän on saanut Hitlerin piirteet.


Suosittelen näitä kirjoja kaikille. Suositelkaa tekin minulle lastenkirjoja!
Voihan Dorothy.

Ei kommentteja: